RAI- järjestelmän opetus sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille (

Maanantai 14.12.2020 - Riitta Karjalainen

Suomalaisen yhteiskunta ikääntyy siten, että työikäisten ja lasten määrä vähenee samalla kun ikääntyneen väestön määrä kasvaa. Ennusteiden mukaan iäkkäiden määrä erityisesti vanhimmissa ikäryhmissä kasvaa voimakkaimmin. Väestön ikärakenteen muutoksesta seuraa, että yhteiskunnan on mukauduttava laajasti entistä iäkkäämmän väestön tarpeisiin. Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin ja palvelujen turvaaminen edellyttää kunnilta ja alueilta tietoista ikääntymispolitiikkaa ja sitoutumista päätöksenteon kaikilla tasoilla.

Ikääntyneen väestön määrän kasvaessa heidän merkityksensä yhteiskunnassa kasvaa. Monet eläkeläiset ovat keskeinen voimavara vapaaehtoistoiminnassa, apuna perheittensä elämässä tai käyttävät edelleen ammatillista ja muuta osaamistaan työelämässä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, esteettömät asuin- ja elinympäristöt, lähipalvelut ja toimivat liikenneratkaisut helpottavat ihmisten kotona asumista ja vähentävät tai siirtävät pitkäaikaisten, säännöllisten palvelujen tarvetta. Tätä kautta myös hoiva- ja hoitopalvelujen kustannusten kasvua voidaan hillitä.

Vanhuspalvelulain (525/2020) käyttöönotto 1.10.20 sisältää myös pakollisen RAI-järjestelmän. Vanhuspalvelulaki eli Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista: RAI-arviointi tehdään ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköissä sekä säännöllisessä kotihoidossa (ml. tavallinen palveluasuminen), omaishoidossa ja perhehoidossa oleville asiakkaille. RAI on terveydentilan ja toimintakyvyn kattava arviointi, joka on yhtä aikaa täysin yksilöllinen ja kaikille sama. RAI takaa, että jokainen asiakas on samalla viivalla.

Pykälä 15 § Palvelutarpeiden selvittäminen: Säännöllisesti annettavissa palveluissa iäkkään henkilön palvelutarpeiden, toimintakyvyn ja hoitoisuuden selvittämisessä ja arvioinnissa on käytettävä kansallisena arviointi- ja seurantavälineenä RAI-arviointijärjestelmää.

Käytännössä tarkoittaa: RAI-arviointi tehtäisiin ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköissä sekä säännöllisessä kotihoidossa (ml. tavallinen palveluasuminen), omaishoidossa ja perhehoidossa oleville asiakkaille.

Lain 15 §:n 4 momentissa tarkoitettu palvelutarpeen ja toimintakyvyn arviointijärjestelmä olisi otettava käyttöön viimeistään 1.4.2023. Siirtymäaika lain voimaantulosta 1.4.2023 saakka mahdollistaisi RAI-arviointijärjestelmän käyttöönoton edellyttämät toimet ja kuntien sekä palveluntuottajien valmistautuminen RAIn käyttöönottoon.

 

 

RAI on terveydentilan ja toimintakyvyn kattava arviointi, joka on yhtä aikaa täysin yksilöllinen ja kaikille sama. RAI takaa, että jokainen asiakas on samalla viivalla. Tämä RAI-asian lisääminen opetussuunnitelmiin on hyvin tärkeä seikka tulevien ammattilaisten osaamisen tuottamisen näkökulmasta.

 

Esitän, että Turun kaupungin sivistystoimialan sosiaali -ja terveysalan oppilaitoksissa sekä yhteistyössä Turun ammattikorkeakoulun, Turun aikuiskoulutuskeskuksen kanssa laaditaan suunnitelma, miten opetussuunnitelmaan lisätään RAI- järjestelmän opetus sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille (lähihoitaja, sairaanhoitaja, fysioterapeutti jne).

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: RAI, lähihoitaja, sairaanhoitaja, Turun kaupunginvaltuusto