Näkyykö hoitotyön arvostus sairaanhoitajan palkassa

Torstai 22.2.2018 - Riitta Karjalainen


Toistaiseksi ala on vetovoimainen, mutta yhä useampi sairaanhoitaja on ilmoittanut harkitsevansa alan vaihtoa huonojen työolojen ja huonon palkkauksen vuoksi Sairaanhoitajan työn arki- kyselyssä. Sairaanhoitajien henkilöstövaje on kasvanut viime vuosina ja hoitajapulan ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa. Harmittavan usein sairaanhoitajien työn merkitys huomataan vasta kun on jo liian myöhäistä. Näin on käynyt muun muassa Ruotsissa, jossa sairaanhoitajista on jo huutava pula.

Suurin osa hoitotyön johtajista ja asiantuntijoista arvioi, että heillä ei ole tarpeeksi aikaa kehittää näyttöön perustuvaa toimintaa työpaikallaan. Vaikka terveydenhuoltolaki velvoittaa, että potilaan hoidon tulee perustua luotettavaksi arvioituun tutkimustietoon, vain 63 prosenttia heistä ilmoitti sen olevan organisaationsa strateginen tavoite.

Tiedot ilmenevät Hoitotyön tutkimussäätiö Hotuksen ja Sairaanhoitajaliiton kyselystä, joka lähetettiin noin 50 000 sairaanhoitajalle, hoitotyön johtajalle ja asiantuntijalle. Kyselyyn vastasi noin 1 400 henkeä. Sairaanhoitajista yli puolet katsoi, että hoitokäytännöt eivät perustu tutkimustietoon eivätkä viimeisimpiin hoitosuosituksiin. Samoin he vastasivat, etteivät olleet saaneet yksikössään koulutusta näyttöön perustuvasta toiminnasta.

Tulokset tarkoittavat Hotuksen tutkimusjohtaja Arja Holopaisen mukaan sitä, että hoidon laatu ja turvallisuus voivat vaihdella hoitavasta henkilöstä ja hoitopaikasta riippuen. Vanhentunut hoitokäytäntö voi aiheuttaa potilaalle esimerkiksi painehaavan, jonka seurauksena potilas kärsii tarpeettomasti ja yhteiskunnalle tulee tuhansien eurojen lisäkustannukset. Arjessa tutkimusnäyttö muokataan esimerkiksi tarkastuslistoiksi, potilasohjeiksi ja hoitosuosituksiksi.

Nyt käytävissä hoitoalan palkkaneuvotteluissa tehdään arvovalintoja, miten sairaanhoitajien työtä arvostetaan: nyt olisi aika maksaa ammattitaidosta ja vastuullisesta työstä niiden ansaitsema korvaus.

Avainsanat: hoitotyö, palkka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini