Sote-työn uusjaon ajankohtaisuus

Keskiviikko 18.10.2017 - Riitta Karjalainen


Uudistuksessa hoidon ja palvelun lähtökohtana on asiakkaan ja potilaan tarve. Muutos vaikuttaa merkittävällä tavalla sote-ammattilaisten työhön, koska työnjako on perinteisesti ollut ammattiryhmä ja –tehtävälähtöistä. Asiakaslähtöinen hoito ja palvelukokonaisuuden onnistuminen kuitenkin edellyttää, että ammattilaisten työtehtävät ja sisällöt ovat kohdennettuja ja että ne muodostavat sisällöllisen ja toiminnallisen kokonaisuuden. Tämän vuoksi myös työnjakoon sisältyvät kalliit ja turhauttavat päällekkäisyydet tulisi tunnistaa ja poistaa turhauttavat päällekkäisyydet.

 

Sosiaali-ja terveydenhuolto on työympäristö, joka on jatkuvassa muutoksessa. Muutos johtuu sekä ammattien perustalla olevan tiedon ja osaamisen kasvusta, ympäröivän yhteiskunnan odotusten muuttumisesta. Työympäristössä yhdistyvät useat eri ammattialat, työn kuvat ja toimintaprosessit. Kokonaisuuden toteutumiseen vaikuttavat ammattiryhmien, organisaatioiden ja sektoreiden erilaiset rajapinnat.”

Näin kirjoittavat Mari Kangasniemi,Ari Voutilainen, Sari Kapanen, Annika Tolmala, Johannes Koponen, Mirja Hämäläinen, Marko Elovainio Valtioneuvoston julkaisussa (22.9.2017)

Työn uusjako - Sosiaali-ja terveydenhuollon ammattiryhmien työnkuvien ja keskinäisen työnjaon kohdistaminen ja tehostaminen SOTE-reformissa.

 

Mitä se tarkoittaa, onko sairaanhoitajan työ muutoksessa? Käy tutustumassa, sillä

koko julkaisu luettavissa:

http://vnk.fi/julkaisut/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-287-452-8%C2%A0

Avainsanat: sote, työ, uusjako


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini